Zeronin avulla työskentely rakennustyömailla helpottuu oleellisesti

Asiakastarinat —

Ojarannan Rakennus on vuonna 1996 perustettu keskisuuri rakennusliike, joka toimii Varsinais-Suomen ja Uudenmaan maakunnissa. Ojarannan Rakennuksella on käytössään Zeroni -ohjelmisto, jolla hoituvat niin kulunvalvonta, TR-mittaukset, perehdytykset kuin työmaapäiväkirjan pitäminen.

Tarve ohjelmiston hankinnalle syntyi rakennusalalle asetettujen uusien säädösten myötä. Käyttöönotto oli helppoa, ja myös varsinainen käyttö on vaivatonta, koska Zeroni toimii tietokoneilla, puhelimissa ja tableteissa.

– Esimerkiksi TR-mittaukset on helppo tehdä tabletilla. Ne onnistuvat tosi näppärästi suoraan työmailla, Ojarannan Rakennuksen vastaava työnjohtaja Joonas Hilakari kertoo.

Zeronissa helppous ja yksinkertaisuus vakuuttivat heti. Käyttö ei vie ylimääräistä aikaa, mutta sen avulla pakolliset asiat voi hoitaa nopeasti ja vaivatta.

– Tietysti myös kilpailukykyinen hinta vaikutti paljon. Halusimme yksinkertaisen ohjelmiston, jolla saataisiin hoidettua kaikki tarvittavat asiat. Nykyään jokainen työntekijämme jokaisella työmaalla käyttää Zeronia, Hilakari paljastaa.

Ajan ja rahan säästöä

Erityisesti sähköinen kulunvalvonta on helpottanut valvontaa. Paperinpyörittely on vähentynyt huomattavasti, kun Zeroni hoitaa tiedot automaattisesti eteenpäin.

Tämä säästää selvää aikaa ja rahaa.

– Aikaisemmin meidän piti tehdä merkinnät paperille, ja sitten skannailla niitä. Nyt ohjelmisto esimerkiksi etsii ja lähettää verottajalle automaattisesti tietoa myös muista käyttämistämme järjestelmistä, Hilakari kertoo.

– Zeronissa ei ole ylimääräisiä ominaisuuksia, vaan ainoastaan ne, joita oikeasti tarvitsemme, hän jatkaa.

Asiakaslähtöistä palvelua

Myös Zeroni Oy:n toiminta saa kiitosta. He esimerkiksi järjestävät puolen vuoden välein kehitysfoorumin, jossa eri rakennusliikkeet pääsevät esittämään ideoita, joiden pohjalta palvelua kehitetään eteenpäin.

– Palvelu on ollut hyvin asiakaslähtöistä. Esimerkiksi kehitysfoorumilla esiin tulleet asiat on huomioitu kehitystyössä. Käyttöön liittyvissä ongelmatilanteissa apu on saatu nopeasti, Hilakari kehuu.

– Voin suositella Zeronia sen helppokäyttöisyyden ja aikaa säästävien ominaisuuksien takia. Yhteistyö Zeronin kanssa on sujunut hienosti, hän toteaa lopuksi.